Kommunismi on juutalaisuutta

11 Mar

Kommunismi on juutalaisuutta

Seuraava keskustelu on käyty loppuvuodesta 2006 eräällä keskustelufoorumilla, ja otan sen mukaan tänne, koska kaikella, mitä Suomessa keskustelufoorumeilla kirjoitan, on taipumus hävitä taivaan tuuliin. Tässä keskustelussa käsitellään kommunismin ja juutalaisuuden identtisyyttä, ja se liittyy kirjoitukseeni ”Kommunisteista, ‘ryssistä’ ja …”,

http://vilaurio.blogspot.com/2008/12/vanhoja-kirjoituksia-4-kommunisteista.html

Vesa I Laurio: Seuraava on lyhennelmä kirjasta “The Six Million Reconsidered” (The Committee for Truth in History):

Häijyn marxilaisuus-epäsikiön tuottivat maailmaan samat kasaarit (= juutalaiset), jotka synnyttivät sen siamilaisen kaksosen, sionistisen imperialismin. V. 1771 ranskalainen ajattelija Voltaire esitti sionisteista seuraavan kommentin: “Heillä kaikilla on syntymästään lähtien sydämissään raivoisa fanatismi, aivan kuten briteillä ja saksalaisilla on syntymästään lähtien vaalea tukka. En olisi vähäisimmässäkään määrin hämmästynyt, jos nämä ihmiset jonain päivänä koituisivat kuolemanvaaraksi ihmiskunnalle.”

“Marxilaisuus on juutalaisen opin nykyaikainen muoto”, julisti teologi Reinhold Niebuhr puhuessaan juutalaisen uskontoinstituutin edessä 3.10.1934. Tätä pidettiin itsestäänselvyytenä, eikä lausunto herättänyt erityisempää reaktiota arvovaltaisen newyorkilaisen yleisön keskuudessa. Voidaan väittää, että marxilainen pseudokommunismi – kyseessä on itse asiassa ohuesti naamioitu kansainvälisen superkapitalismin haara – on tuhoisin rutto, joka koskaan on hävittänyt kauan kärsinyttä ihmiskuntaa.

On paljonpuhuva asia, että Marx oli juutalainen, joka ympäröi itsensä juutalaisilla, ja että liike, jonka hän oli perustanut, katsoi sopivaksi omaksua hänen nimensä sen jälkeen kun muut juutalaiset olivat tulleet sen johtoon. Samoin tiedämme, että Venäjän vallankumous ei ollut spontaani paikallinen kansannousu vaan pieni vähemmistö pakotti suuren enemmistön siihen tappamalla järjestelmällisesti kymmeniä miljoonia vastahakoisia – niin kutsutun porvariston. Ja, kuten tulemme havaitsemaan, tämän teurastuksen takana on ollut huolellisesti suunniteltu kansainvälinen salaliitto, johon kuului huomattavia sionisteja ja ei-juutalaisia monista eri maista.

Todistusaineisto, joka osoittaa, että sionistijuutalaisilla on johtava rooli maailman kommunistisessa liikkeessä, on laaja. Pelkästään historiallisia todisteita on tuhansittain, jotkut niistä virallisissa tutkimuksissa annettuja valaehtoisia todistuksia; lisäksi on taitavien tutkijoiden, tiedusteluasiantuntijoiden ja historioitsijoiden tutkimuksia.

On yksisilmäistä katsoa yksin Karl Marxin organisoineen tämän hänen nimeään kantavan suuren ja kaiken tuhoavan liikkeen. 1700-luvulla englanninjuutalainen David Ricardo kehitti monia niistä materialistisista taloudellisista ideoista – sellaisia kuin “lisäarvon teoria” ja “palkkojen rautainen laki” -, jotka myöhemmin Marx, Friedrich Engel ja heidän juutalainen kilpailijansa Rankassa, Ferdinand Lassalle, omaksuivat.

Eräs Marxin opettaja ja hyvin tärkeä aikalainen oli juutalainen Moses Hess. Hän oli selvästi paljon syvempi ajattelija kuin muut kommunismin perustajat, mutta hänen sotaisan sionisminsa vuoksi häntä ei viime vuosina ole nostettu merkittävään asemaan kommunismin pyhimyselämäkertakirjoituksessa. Hess oli mystikko, ja hän ihaili kabbalististen hasidistijuutalaisten oletettuja yliluonnollisia voimia; itse hän oli heistä lähtöisin ja heiltä hän oli saanut ensimmäiset oppinsa tunnustettuna Talmudin tutkijana. Käytännössä hän muunsi muinaisten kirjojen abstraktin hasidistisen messianismin omaksi käytännölliseksi poliittisen kommunismin opikseen, joka toimisi muurinmurtajana uudelleen heräävälle sionismille.

Tärkeässä kirjassaan “Rom und Jerusalem” Hess esitti voimakkaan vaatimuksen sionisteille jatkaa eteenpäin kommunismin Euroopassa saavuttamista voitoista ja rakentaa uudelleen heidän maailmanpoliittinen pääkaupunkinsa Palestiinaan “Euroopan ja kaukaisen Aasian välille; maailma tulee jälleen osoittamaan kunnioitusta kaikkein vanhimmalle kansalle.”

Tämän patriarkaalisen vaiheen jälkeen kommunistinen liike kulki muiden sionistijuutalaisten johdolla. Eräitä tärkeimpiä olivat Heine, Börne, Bernstein, Singer, Bebel ja Kautsky Saksassa, Neumayer, Adler ja Liebermann Itävallassa, Meissner ja Winter Böömissä, Fribourg, Frankel ja Haltmayer Ranskassa sekä Jacobi, Kahn ja Leon USA:ssa. Vielä niin myöhään kuin v. 1920 sionistit olivat täysin dominoivassa asemassa, kun kommunismi pyrki saavuttamaan vallan Saksassa; kommunistijohdossa olivat Cohn, Daumig, Newmann, von Kahn, Bever ja Levy. Huono-onnisen Baijerin neuvoston johdossa oli Leviné-Niessen, apunaan Karl Sobelssohn-Radek, bolševikkinen (bolševikit tarkoittavat nykyisiä kommunisteja) propagandaekspertti Neuvosto-Venäjältä. Yksi dynaamisimmista kommunisteista oli outo mutta raivokas pieni juutalaisnainen Rosa Luxemburg.

USA:ssa kommunismin aloitti juutalainen Joseph Weydemeyer. Weydemeyer oli yksi niistä tuhansista juutalaisista, jotka pakenivat Amerikkaan sen jälkeen kun kommunistiset vallankumoukset Euroopassa v. 1848 olivat epäonnistuneet. Eräs toinen oli tri Abraham Jacobi. Hänen rouvansa oli sukua (täti) tri Franz Boasille, joka mullisti antropologian (ja siis rotuopin). Ensimmäisen amerikkalaisen kommunistiyhdistyksen perustivat Abraham Jacobin kanssa Max Cohnheim ja Fritz Jacobi, hekin juutalaisia. USA:n kommunistipuolueen ensimmäisen version perusti italianjuutalainen Louis Fraina. Nykyisen version perustivat v. 1919 juutalaiset Hammer, Wolfe ja Gitlow.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Kremlin salainen poliisi lähetti USA:han koordinaattoriksi juutalaisen J. Petersin (= Alexander Goldberger), joka oli entinen Béla Kunin (= Cohen) kumppani, kun kommunistit pirullisesti raiskasivat Unkarin. Joitakin Petersin seuraajia USA:ssa olivat John Pepper (= Joseph Pogany), P. Green (= S. I. Gussev), Arthur E. Ewert (= Berger tai Braun), Boris Spock (= Shpak) ja Gerhard Eisler. Kaikki juutalaisia.

Suuri sionistinen rahamaailma maksaa kulut:

Kommunistisen agitaation äänekkään nukketeatterin yllä on aina liikkunut sionistisen rahavallan jalokivin koristeltu käsi. Näyttää siltä, että Venäjä oli valittu kohteeksi jo 1800-luvun puolivälissä, ja sionistinen historioitsija Angelo S. Rappoport paljastaa, että venäläissyntyinen sionisti Alexander Herzen sai taloudellista apua James Rothschildiltä, kuuluisan pankkikolossin vanhimmalta. Herzen perusti vallankumouksellisen maanpakolaislehden, jolle hän antoi nimen “The Bell” ja jonka yleensä katsotaan laskeneen perustan Venäjän kommunismille.

Näitä outoja, äärettömän rikkaita miehiä näemme paljon toimimassa systeemin hyväksi, joka muka tekee kaikki ihmiset samanveroisiksi ilman luokkia ja tekee lopun rikkaiden etuoikeuksista. Suurempaa poliittista petosta ei ole, ja silti yksikään lukuisista kirjailijoistamme ja kommentaattoreistamme ei näytä huomanneen tätä aikamme keskeistä ristiriitaa.

Eräs, joka havaitsi, oli tulisieluinen venäläissyntyinen anarkisti Mihail Bakunin. Käsitellessään Marxia ja hänen sionistista klikkiään 1870-luvulla hän kirjoitti: “Marx on juutalainen ja hänen ympärillään on joukko pieniä, enemmän tai vähemmän älykkäitä, vehkeileviä, vikkeliä, keinottelevia juutalaisia, aivan kuten juutalaiset kaikkialla ovat, erilaisia kaupallisen ja pankkialan toimijoita, kirjoittajia, poliitikkoja ja sanomalehtien kirjeenvaihtajia; lyhyesti sanoen kirjallisia välittäjiä, aivan kuten he ovat rahamaailmankin välittäjiä, yksi jalka pankissa ja toinen sosialistisessa liikkeessä, ja heidän ahterinsa istuu Saksan lehdistön päällä. He ovat kaapanneet haltuunsa kaikki sanomalehdet, ja on helppo kuvitella, mikä kuvottava kirjallinen tuotanto siitä seuraa. Nyt koko tämä juutalainen maailma, joka on riistoa harjoittava joukko, iilimatojen kansa, ahne parasiitti, jonka jäsenet rajoista ja poliittisista eroista piittaamatta liittyvät läheisesti ja kiinteästi toisiinsa, on Marxin tai Rothschildin käytössä. Olen varma, että toisaalta Rothschildit arvostavat Marxin ansioita ja toisaalta Marx tuntee vaistomaista mieltymystä ja suurta kunnioitusta Rothschildejä kohtaan. Tämä saattaa näyttää oudolta. Mitä yhteistä voisi olla kommunismilla ja suurella rahamaailmalla? Ho hoo! Marxin kommunismi pyrkii voimakkaaseen valtiolliseen keskushallintoon, ja missä tällainen on, siellä parasiittinen juutalaiskansa, joka keinottelee ihmisten työllä, on aina löytävä keinot toimeentulolleen…”

Ensimmäinen, joka näytti pitkää nenää kömpelölle tsaarin poliisille ja organisoi marxismia avoimesti Venäjän alueella, oli Nicholas Utin. Sionistisen historioitsijan Louis Greenbergin mukaan Utin oli syntyjään juutalainen mutta teeskenteli kääntyneensä ortodoksiseen uskoon kuten useimmat varhaiset vallankumoukselliset. Kommunistinen liike perustettiin Venäjälle muodollisesti, kun Aaron Liebermann ja Aaron Zundelevits perustivat juutalaisen vallankumouspuolueen Vilnan rabbiseminaarissa.

Salamurhaterrori aloitettiin välittömästi Venäjän kristillisen enemmistön hallintoa vastaan. Yksi tärkeimmistä murhista oli tsaari Aleksanteri II:n pommimurha v. 1881. Salajuonta koordinoitiin Pietarista Hesia Helfman -nimisen juutalaisnaisen asunnosta käsin. Toinen juutalaisnainen Vera Figner oli yksi päävakoilijoista. Eräs johtava pommialan ekspertti tässä valtakunnanlaajassa kampanjassa oli juutalainen Grigori Gershuni. Kymmeniä muita juutalaisia oli mukana tässä laajassa ja erittäin hyvin organisoidussa murhakampanjassa, ja – onnettomien sotilaallisten seikkailujen ohella – tämä oli tärkein tekijä, joka heikensi ja halvaannutti tsaarin hallintoa.

Trotskin outo pyhiinvaellusmatka New Yorkiin:

Leon Trotski, syntyjään Lev Bronstein, ilmestyi New Yorkiin maaliskuussa 1917. Tähän aikaan hän oli naimisissa ukrainalaissyntyisen Natalia Ivanovna Sedovan kanssa, jonka eräät historioitsijat uskovat olleen sionistipankkiiri Ivan Jivotovskin (= Abram Givatovso) sisar tai tytär; Jivotovski oli rhein-westfalenilaisen (Saksassa) finanssiyhtymän päällikkö, ja pian tämä yhtymä alkoi kuljettaa valtavia rahasummia lännestä Venäjän bolševikeille.

Trotski pestautui heti venäjänkieliseen vallankumouslehteen Novoy Miriin. Erään USA:n senaatin tutkimuksen yhteydessä annetun todistajalausunnon mukaan lehteä pyöritti kaksi sionistista “venäläistä”, Weinstein ja Brailowski. Todistuksen antoi New Yorkin poliisipäällikkö, joka kertoi myös, että Trotskin pääkumppaneita hänen amerikanvierailunsa aikana olivat sionistimarxilaiset Emma Goldman ja Alexander Berkman.

Jotkut epäilijät ovat viitanneet Trotskin hämmästyttävän ei-proletaariseen elämäntapaan New Yorkissa. Oman tunnustuksensa mukaan hän asui mukavassa huoneistossa, jossa oli sellaiset siihen aikaan ylelliset mukavuudet kuin puhelin ja sähköllä toimiva jääkaappi. Hänellä oli käytössään limousine ja kuljettaja, kun hänen tai hänen perheensä täytyi lähteä jonnekin. Kuitenkin hän väittää ansainneensa vain 310 dollaria lehtityöllään vuosina 1916-17.

Huhuttiin, että tämä pelottava kapitalisminvastainen vallankumouksellinen piti tähän aikaan myös kokouksia huomattavien juutalaisten rahamiesten ja rothschildiläisen johtohahmon Jacob H. Schiffin kanssa. Jälkimmäinen oli tietenkin toiminut tarmokkaasti ja pitkään tuhotakseen ei-juutalaisen Venäjän perinteisen enemmistöhallituksen, ja on mahdollista, että hän päätti käyttää Trotskia sinä kohtalokkaana maanalaisena rahaväylänä Venäjälle, joka myöhemmin oli toimittava bolševikeille rajattomasti varoja aseiden, propagandan ja vastustajien ostamiseksi vallankumouksen tarpeisiin.

Ne kaksi tähtihahmoa, jotka toimivat “laukkumiehinä” kuljetettaessa niitä satoja miljoonia dollareita kullassa, jotka pian alkoivat virrata kohti itää Schiffin Kuhn & Loeb -pankin avattua salaiset sulkuporttinsa, kuuluivat koko operaation tärkeimpiin ja juonikkaimpiin henkilöihin. Huomattavampi heistä oli Israel Lazarevits Helpfand, joka käytti kummallista salanimeä “Parvus” ja joka oli yksi niistä marxilaisista monimiljonääreistä, jotka ovat lisääntyvässä määrin värittäneet 1900-luvun poliittista kenttää.

Toinen rahakuriiri, josta oli tuleva salainen kuninkaantekijä Neuvosto-Venäjällä ja eräänlainen superkomissaari ilman salkkua, oli Tukholmassa Ruotsissa toimivan Nya Bankenin omistaja. Tämän pankin kautta “pestiin” paljon rahaa, ennen kuin se kuljetettiin salaa Suomen kautta Venäjälle. Tämä mies oli Olof Aschberg, ja hän on kertonut joistakin toimistaan omaelämäkerrassaan “En vandrande Jude från Glasbruksgatan”.

Menševikkiläiset “maltilliset” (menševikit vastaavat nykyisiä sosiaalidemokraatteja) auttavat salaisesti trotskilaisia:

26.3.1917 Trotski lähti laivalla New Yorkista kohti Venäjää. Hän otti mukaansa melkoisen joukon marxilaisia onnensotureita New Yorkin East Siden ghetosta. Halifaxissa, Nova Scotiassa, brittiviranomaiset pidättivät hänet ja hänen seurueensa ja näyttävät olleen aikeissa estää hänen lähtönsä. Mutta lopulta Britannian Meriministeriö määräsi heidät vapautettaviksi. Anthony Sutton sanoo sionistimielisessä mutta muuten valaisevassa tutkimuksessaan “Wall Street and The Bolshevik Revolution”, että USA:n ulkoministeriö oli ollut yhteydessä brittihallitukseen tässä asiassa, mikä viittaa tietenkin siihen, että Woodrow Wilsonin hallituksen, jonka neuvonantajana toimi Brandeis, on täytynyt tietää jotakin siitä. Wilsonin elämäkerrankirjoittaja Jennings Wise lausuu teoksessaan “Woodrow Wilson: Disciple of Revolution”: “Historioitsijat eivät saa koskaan unohtaa, että brittipoliisin yrityksistä huolimatta Woodrow Wilson teki mahdolliseksi sen, että Leon Trotski pääsi Venäjälle amerikkalaisella passilla.”

Petrovski paljastaa, että maltillisiksi oletetut vallankumoukselliset, menševikit, itse asiassa olivat salaliitossa auttaakseen bolševikkeja varastamaan vallan omalta väliaikaiselta hallinnoltaan. Hän ilmoittaa, että menševikkien ulkoministeri Miljukov otti yhteyttä brittien ulkoministeriin saadakseen vapaaksi Trotskin, joka muka silloin horjui näiden kahden puolueryhmän välillä (Petrovski: “La Russie sous le juifs”, 1931).

Amerikkalainen Venäjällä toiminut tiedusteluasiamies Edgar Sisson on koonnut mielenkiintoisen kokoelman dokumentteja, jotka koskevat Venäjän vallankumouksen rahoitusta. Ne osoittavat muun muassa, että menševikkijohtaja Martov (= Zederbaum), joka muka oli Trotskin arkkivihollinen, itse asiassa kuului sekä bolševikkien että menševikkien takana olleeseen salaiseen sisäpiiriin. Sissonin dokumentti nro 7 (päivätty 12.1.1918) on Saksan yleisesikunnan tiedustelutoimiston Trotskille antama käsky, jossa määrätään, ketkä tulee valita uudelleen kommunistiseen keskuskomiteaan. Martov on listassa mukana noin tusinan muun nimen ohella, joiden joukossa ovat Lenin, Trotski ja muut tavanomaiset bolševikkijuutalaiset kuten Kamenev, Zinoviev, Joffe ja Sverdlov (Committee on Public Information: “The German-Bolshevik Conspiracy”; Sissonin dokumentit ovat USA:n kansallisarkistossa).

Keisarin hallitus antoi tämän kansainvälisen salaliiton, jonka päämaja oli New Yorkissa, käyttää itseään, koska se tahtoi voittaa sotavihollisensa tsaarin Venäjän sisältä käsin. Saksan yleisesikunta oli pelkästään asioiden koordinoija ja allekirjoitti käskyjä; todellinen ohjaava taho oli keisarin juutalainen sisäministeri Felix Warburg, jonka vaimo oli juutalaisen Jacob Schiffin sukulainen. Sodan jälkeen, ja oman vallanmenetyksensä jälkeen, keisari Wilhelm antoi kuuluisan ja katkeran haastattelun, jossa hän totesi: “Juutalaiset ovat vastuussa Venäjän, ja myös Saksan, bolševismista. Olin aivan liian suopea heitä kohtaan hallituskauteni aikana, ja kadun katkerasti sitä myötämielisyyttä, jota osoitin huomattavia juutalaisia pankkiireja kohtaan” (Chicago Tribune 2.7.1922).

Tämä ei ollut vain jälleen yksi osoitus “saksalaisesta antisemitismistä” tai vastaavasta. Englannin kanaalin toisella puolella Winston Churchill, jonka yleisesti katsotaan ymmärtäneen poliittista ja historiallista todellisuutta, oli käsitellyt samaa asiaa 8.2.1920 Illustrated Sunday Herald -lehdessä. Hän kirjoitti Venäjän tilanteesta: “Nyt vihdoin tämä Euroopan ja Amerikan suurten kaupunkien alamaailmoista peräisin olevien erikoisten persoonallisuuksien joukkio on tarttunut Venäjän kansaa tukasta ja tullut käytännössä tuon suuren valtakunnan kiistattomaksi valtiaaksi. Ei tarvitse liioitella sitä osaa, joka näillä kansainvälisillä ja suurimmaksi osaksi ateistisilla juutalaisilla on ollut bolševismin luomisessa ja Venäjän vallankumouksen varsinaisessa toteuttamisessa. Se on varmasti hyvin suuri; todennäköisesti suurempi kuin millään muulla taholla. Kaikki johtohahmot ovat juutalaisia, merkittävänä poikkeuksena Lenin (tässä Churchill erehtyy). Lisäksi pääinspiraatio ja liikkeelle paneva voima tulee juutalaisilta johtajilta. Neuvosto-organisaatioissa juutalaisylivalta on vielä tyrmistyttävämpi. Juutalaiset ovat ottaneet hallitsevan, jopa pääroolin myös siinä terrorisysteemissä, jota erikoiskomissiot toteuttavat taistelussa vastavallankumousta vastaan.”

Ei-juutalaisten tuhoaminen aloitetaan välittömästi:

Heti sen jälkeen kun Leninin joukko oli astunut valtaan, he ryhtyivät työhön likvidoidakseen kaikki ne ei-juutalaisen (kristityn) venäläisväestön johtavat piirit, jotka jollakin tavalla saattoivat olla uhka tai vaihtoehto bolševikkiselle kaappaukselle. Tämän työn suoritti hirvittävä salainen organisaatio, yleisvenäläinen erikoiskomissio Tseka (myöh. OGPU, NKVD, MVD, MGP, KGB).

Venäjän tavallisesta kansasta poiketen juutalaiset olivat niitä koronkiskureita ja henkisesti vammaisia, jotka Raskolnikov ja Dostojevski tahtoivat pyyhkäistä pois maasta. Nämä juutalaiset tiesivät, mitä tekivät. Kuten aina, he olivat kuumeisen kiireisiä. Kuten aina, heidän päässään pyöri pakkomielle, että he olivat syntyneet hallitsijoiksi (valittu kansa) ja että heitä vainotaan törkeästi. Eräs heistä, Trotski, joka oli kasvanut katsellen isänsä huiputtavan maatyöläisiä ja joka oli kiertänyt puoli maapalloa New Yorkiin neuvottelemaan Luoja tietää kenen kanssa ja hankkimaan rahaa, puhui haltioituneesti niistä eduista, jotka terrorilla, joka levisi yli Venäjän kuin verinen sumupilvi, saavutetaan: “Terrori työtä tekevän luokan tahdon ja voiman osoituksena on historiallisesti oikeutettua, koska nimenomaan sen avulla proletariaatti pystyy murtamaan älymystön poliittisen tahdon ja palauttamaan järjestykseen eri erikoisalojen ja työalojen ammattilaiset ja vähitellen sopeuttamaan heidät omiin päämääriinsä heidän erikoisosaamisensa alueilla” (Izvestija 10.1.1919), ja: “Veri ja armottomuus – niiden täytyy olla iskusanojamme” (puhe kansainvälisessä kommunistikongressissa Moskovassa maaliskuussa 1919). Trotski itse eli helppoa elämää, kävi parhaita kouluja, kirjoitti runoja, matkusti pitkin maailmaa eikä hän koskaan tehnyt fyysistä työtä. Mutta jokin ajoi hänet vaatimaan verta Venäjän kansalta, ja ellei se ollut juutalaisten kärsimät onnettomuudet näiden julmien “pakanoiden” käsissä, niin mikä sitten?

Terroripolitiikka tuli suoraan Leniniltä:

Vladimir Uljanov, joka oli omaksunut nimen Lenin, oli tuonut esiin kantansa jo vuonna 1905, jolloin hän vaati vuoden 1793 kaltaista terroria, jotta “tilit voitaisiin tehdä selviksi tsaarinvallan kanssa” (tämä ja seuraavat löytyvät Leninin kootuista teoksista). Vuonna 1908 hän ylisti “todellista yli koko maan ulottuvaa terroria, joka elvyttää jälleen maan ja jollaisen avulla Ranskan suuri vallankumous saavutti kunnian.” Lokakuun 1917 vallankaappauksen aattona Lenin vaati kokonaisten kansanryhmien tuhoamista: “Mikään vallankumoushallinto ei voi luopua langettamasta kuolemantuomioita riistäjille”, tarkoittaen näillä tietenkin niitä, joita bolševikit tahtoivat heillä tarkoitettavan. Edelleen tammikuun 27. päivänä 1918: “Keinottelijat ammutaan; emme voi saavuttaa mitään, ellemme käytä terroria.” Ja kun kesäkuussa 1918 kommunistipuolue asetti rajoja niille, jotka tahtoivat massaterroria, suuri mies räjähti: “Tämä on ennenkuulumatonta! Terrorin voimaa ja massaluonnetta tulee kannustaa!” Elokuussa hän antoi Nizhni Novgorodiin määräyksen “käyttää välittömästi massaterroria, teloittaa ja tuhota satoja prostituoituja, juopuneita sotilaita, entisiä virkailijoita jne.” Kuten tavallisesti, kategoriat olivat käytännössä varsin häilyviä, kuten esim. tuo “jne.” osoittaa.

Muutamat harvat kommunistipuolueessa ja sen ulkopuolella esittivät syytöksen, että koko bolševikkinen rynnäkkö oli pelkkä juutalaisten vallankaappaus. Lenin puuttui heti tällaiseen vaaralliseksi katsomaansa kehitykseen. Laissa, joka julkaistiin ensin Izvestijassa 27.7.1918, hän julisti, että “antisemitistit ja pogromien lietsojat” olivat “lain ulkopuolella”, mikä tarkoitti sitä, että bolševikit saattoivat tappaa heidät heti paikalla ilman oikeudenkäyntejä. Myöhemmin Lenin selitti juutalaisille osoitetuissa kirjoituksissaan, että “antisemitismi on vastavallankumouksen väline”, ja itse asiassa tuo rikkomus on kauan ollut eräs päärikos neuvostoliittolaisessa rikoslaissa.

Kun Lenin oli antanut luvan massateurastukselle, alemman tason bolševikit edistivät sitä kirjoituksissaan. Hirsch Apfelbaum, jonka historia tuntee nimellä Zinoviev, toimi Leningradin neuvoston sihteerinä siihen aikaan, kun päällikkö piiskasi terroriin. Apfelbaum julisti pian sen jälkeen (31.8.1918) Krasnaja Gazeta -lehdessä: “Vallankumouksen etu vaatii porvariston fyysistä tuhoamista. On aika aloittaa.” Seuraavana päivänä artikkeli “Veri veren edestä” huusi: “Muutamme sydämemme teräkseksi, jota kovetamme kärsimyksen tulessa ja vapaustaistelijoiden veressä. Teemme sydämistämme julmia, kovia ja järkkymättömiä, niin etteivät ne tunne mitään armoa eivätkä vapise nähdessään vihollisveren meren. Päästämme auki tuon meren luukut. Armotta, ketään säästämättä, tapamme vihollisiamme satamäärin. Olkoon heitä tuhansia; hukkukoot he omaan vereensä. Leninin, Uritzkin, Zinovievin ja Volodarskin veren edestä valukoot porvariston veren virrat – enemmän verta! Niin paljon kuin mahdollista!”

Eräässä puheessaan, jota Northern Commune 19.9.1918 referoi, Apfelbaum sanoo: “Voittaaksemme vihollisemme meillä on oltava oma sosialistinen militarismimme. Meidän on voitettava puolellemme 90 miljoonaa neuvostojen hallitseman Venäjän 100-miljoonaisesta väestöstä. Mitä muihin tulee, heille meillä ei ole mitään sanottavaa. Heidät täytyy tuhota.”

Rouva Zinoviev oli Trotskin sisar Olga. Ja kun hän oli myös paikallisen Tsekan päällikkö, voimme havaita, että ei-juutalaisten teurastaminen oli todella “koko perheen asia”.

Kertomuksia massamurhista:

Amerikan pääkonsuli Moskovassa raportoi 3.9.1918 USA:n hallitukselle: “Toukokuusta lähtien Tseka on johtanut avointa terrorikampanjaa. Tuhansittain ihmisiä on ammuttu umpimähkään ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä.”

Sosialistinen vallankumouksellinen Sergei Melgunov joutui törmäyslinjalle bolševikkien kanssa, ja hänet karkotettiin maasta v. 1922. Pariisissa punaisesta terrorista kirjoittamassaan kirjassa “La Terreur rouge en Russia de 1918 à 1923” hän kertoo sivuilla 164-166 mm. seuraavaa: Hän kertoo valokuvista, jotka hän oli ottanut Kharkovissa heti punaisten lähdettyä kaupungista. Kuvissa on: 1. Kolmen lakkoon menneen tehtaan panttivangiksi otetun työläisen ruumiit; yhdeltä poltettu silmät ja huulet ja nenä leikattu irti; kahdelta muulta leikattu irti kädet; 2. Kahden panttivangin (pientilojen omistajia) ruumiit; molemmilta nyljetty päänahka, toisella lukuisia palovammoja, jotka aiheutettu hehkuvalla miekanterällä; 3. Virkailijan ruumis; kieli ja toinen käsi leikattu irti, vasemmasta jalasta revitty iho irti; 4. Usealta uhrilta revitty nahka irti käsistä metallikammalla. Entiseltä kenraalilta silvottu myös sukuelimet; 5. Naispanttivankien silvottuja ruumiita (kangaskauppias, maanomistaja, everstin vaimo); rinnat viilletty auki ja tyhjennetty, sukuelimet poltettu; 6. Neljän talonpoikaispanttivangin ruumiit; kasvot silvottu; genitaalit leikattu kiinalaisella tavalla, jonka on täytynyt aiheuttaa uhreille valtavia tuskia.

Lisäksi Melgunov kertoo seuraavaa: Kharkovissa erityisesti nyljettiin uhreilta päänahka ja käsistä irrotettiin iho. Voronegessä uhrit suljettiin alastomina tynnyreihin, joiden sisäpuolelle oli lyöty nauloja; sitten tynnyreitä pyöritettiin ympäri; otsat polttomerkittiin tulikuumalla 5-sakaraisella tähtikuviolla. Tsaritsinissa luut sahattiin. Kiovassa uhri suljettiin arkkuun, jossa oli mätänevä ruumis; sitten uhrin pään yli ammuttiin laukauksia ja sanottiin, että hänet poltetaan elävältä; arkku haudattiin ja kaivettiin jonkin ajan kuluttua jälleen ylös ja kuulustelua jatkettiin; tämä kaikki toistettiin useaan kertaan; monet tulivat hulluiksi.

3.12.1919 lontoolainen Times julkaisi brittipastori Courtier-Forsterin silminnäkijäkertomuksen: Hän kertoo, että hänen ollessaan vielä Odessassa kenttäpappina kaupunki tulvi verta. Yrittäessään vallata Odessan bolševikit käyttivät apunaan 4 000 kaupungin vankiloista vapautettua vankia. Vallatessaan rautatieaseman bolševikit iskivät pistimillään kuoliaiksi asemahallin lattialle asetetut 19 haavoittunutta, jotka odottivat Punaisen Ristin apua. Kaduilla haavoittuneet ja sitten kadonneet ihmiset olivat joutuneet bolševikkirikollisten uhreiksi; tämä paljastui, kun pari viikkoa myöhemmin Mustallamerellä raivonnut myrsky toi rannoille kadonneiden ruumiita. Heidät oli viety veneillä merelle, heidän jalkoihinsa oli sidottu kiviä ja sitten heidät oli heitetty mereen hukkumaan. Satoja muita oli viety suurella Sinope-risteilijällä merelle, ja siellä heitä oli kidutettu julmasti. Eräät sidottiin rautaketjuilla puulankkuihin, ja sitten heidät työnnettiin hitaasti, sentti sentiltä, laivan uuneihin ja paistettiin tällä tavalla elävältä. Toiset sidottiin vinttureihin, ja niitä väännettiin, kunnes uhrit katkesivat elävältä kahtia. Joitakin poltettiin höyrykattiloiden kuumalla höyryllä ja sitten palovammoihin suunnattiin kylmää ilmaa, joka aiheutti palovammoissa suuren kivun. Eräs Odessan rakennus oli bolševikkien kidutustalo, jossa satoja uhreja kidutettiin kuoliaiksi; heidän huutonsa kuuluivat rakennuksen ulkopuolelle. Bolševikit myös kaappasivat naisia ja tyttöjä ja kuljettivat heitä satamiin ja puistoihin omia tarkoituksiaan varten. Aamuisin naiset löydettiin joko kuolleina tai hulluiksi tulleina tai kuolemaa tekevinä. Ne, jotka löydettiin vielä elävinä, ammuttiin. Öisin kuului näitten raiskattavien naisten kauhunhuutoja.

14.11.1919 Times julkaisi erään brittiupseerin kirjeen vaimolleen. Hän kutsuu siinä bolševikkeja “perkeleiksi” ja lähettää vaimolleen 64 valokuvaa, jotka oli otettu, kun Odessa oli saatu takaisin bolševikeilta. Kuvissa on ihmisiä, jotka on ristiinnaulittu kyynärpäistä ja joiden käsistä on nahka irrotettu niin että se roikkuu enää kynsien varassa. Naisilta on rinnat leikattu irti luuta myöten. Hän kertoo myös, että kaikista bolševikkien valtaamista kaupungeista, jotka oli saatu vallattua takaisin, löytyi teurastustaloja, jotka olivat täynnä ruumiita. Uhrit oli tungettu huoneisiin, ja heitä oli tulitettu, kunnes olivat kuolleet tai tekivät kuolemaa. Sitten ovet lukittiin ja heidät jätettiin sinne. Haju oli kammottava, ja noista rakennuksista alkoi levitä kulkutauteja. Hän kertoo myös, että bolševikkien tarkoituksena on nostaa kaikki ei-kristityt rodut kristittyjä maita vastaan. Hänen mukaansa bolševikit muodostavat 5% Venäjän väestöstä, ja he ovat pääosin juutalaisia (80-90% komissaareista oli juutalaisia), mukana kiinalaisia, latvialaisia ja saksalaisia. Ainoat pyhät rakennukset, jotka bolševikit jättivät valtaamissaan kaupungeissa koskematta, olivat synagogat.

Rohrbergin tutkimuskomissio vahvisti nämä hirvittävät rikokset, kun se saapui Kiovaan elokuussa 1919. Tsekan päämaja paljastui todelliseksi teurastuskammioksi. Sementtilattia ja seinät olivat täynnä verta, kallonpalasia, aivojenpalasia, hiustupsuja ja muita jäännöksiä. Seinissä oli tuhansia ampumajälkiä. Tavallisesti ruumiit kuljetettiin kaupungin ulkopuolelle ja haudattiin. Komissio löysi varastorakennuksen nurkasta haudan, jossa oli 80 ruumista. Heidät oli silvottu kauhealla tavalla. Heissä oli syviä haavoja. Jotkut oli kirjaimellisesti hakattu kappaleiksi. Joiltakin oli silmät revitty päästä. Erään rintakehään oli tungettu kiila. Joillakin ei ollut kieltä.

Vielä niinkin myöhään kuin 30.6.1941 saksalainen tutkimusryhmä raportoi puolalais-ukrainalaisesta Lvovin kaupungista, josta neuvostoliittolaiset olivat paenneet, että kaupungin vankiloista löytyi valtava määrä ruumiita, jotka oli silvottu kauhealla tavalla. Kellarista löytyi viskoosi massa, jollaiseksi ruumiit olivat jähmettyneet. Erään huoneen lattialla oli 20 senttimetrin kerros kuivunutta verta.

Tsekan eräs mahtimies Martin Latsis teoretisoi kirjoittamassaan oppaassa kaiken tämän tarkoitusta näin. “Emme käy sotaa erityisesti yksilöitä vastaan. Tuhoamme porvariston luokkana. Älkää etsikö dokumentteja ja todisteita, mitä syytetty on sanoin tai teoin tehnyt neuvostoauktoriteettia vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän tulee esittää, on, mihin luokkaan hän kuuluu, mitkä ovat hänen syntyjuurensa, hänen koulutuksensa, kokemuksensa, ammattinsa.”

Keitä sitten olivat nämä “porvarit”? Termiä ei koskaan erityisesti määritelty. Käytännössä se merkitsi suurin piirtein samaa kuin rabbi Simeon ben Johain “parhaat ei-juutalaisista”. The Jewish Encyclopedia ja Talmud ilmoittavat rabbi ben Johain sanoneen: “Parhaat ei-juutalaista ovat ansainneet kuoleman.”

Juutalaiset johtavassa asemassa:

Juutalaiset ovat aina olleet johtavassa asemassa Neuvostoliiton salaisessa poliisissa. Samoin he ovat olleet johtavia taloudellisen ja teollisen vallan käyttäjiä. 1930-luvun lopulla ranskalainen journalisti Jean Fontenoy havaitsi matkustaessaan Neuvostoliiton alueella, että 90% yhteistalousalueiden johtajista oli juutalaisia. Talonpojille sanat “kommunisti” ja “juutalainen” merkitsivät samaa. Tavallinen kansa uskoi, että juutalaiset ovat maan hallitsijoita.

Juutalainen journalisti Raymond A. Davies vietti suurimman osan toista maailmansotaa Neuvostoliitossa. Hänen kirjansa “Odyssey Through Hell” sisältää hämmästyttäviä paljastuksia suunnattomasta vallasta, joka juutalaisilla oli sekä Neuvostoliiton asevoimissa että rintamantakaisessa tuotannossa. Toinen juutalainen kirjailija Ralph Nunberg kertoo kirjassaan “The Fighting Jew”, että toisen maailmansodan aikana puna-armeijassa oli 313 juutalaista etulinjan kenraalia.

Kommunistisen terrorin sato:

Historioitsija Robert Conquestin mukaan stalinistisella ajalla (1930-50) Neuvostoliiton vankileirien kuolonuhrien määrä on ainakin 20 miljoonaa, mutta tämä luku on hänen mukaansa todennäköisesti liian alhainen ja oikea luku lienee n. 30 miljoonaa. Kun otetaan mukaan 1917-1930 tapetut “muutama miljoonaa”, päästään lukuun 25-35 miljoonaa.

Maanpakolaisten teettämän tutkimuksen mukaan, joka julkaistiin Lontoossa v. 1967, kommunismin uhrien määrä Neuvostoliitossa on 45 miljoonaa. Länsi-Euroopassa kommunistien toimeenpanemat poliittiset murhat vaativat 3,6 miljoonaa uhria (suoraan toisesta maailmansodasta aiheutuneiden kuolemien lisäksi), ja Kauko-Idässä kommunismin uhreja on 46,2 miljoonaa (useat tutkijat ilmoittavat paljon suuremman luvun).

Solzhenitsyn mainitsee kirjassaan maanpaossa eläneen neuvostoliittolaisen tilastotieteilijä Kurganovin tutkimuksen (Kurganovilla oli käytettävissään hallituksen salaiset luvut), jonka mukaan Neuvostoliiton salainen poliisi tappoi vuosien 1917 ja 1959 välillä ainakin 66 miljoonaa ihmistä.

Vuonna 1954 ilmestyneessä kirjassaan “Vanished Without Trace” puolanjuutalainen Antoni Ekart kertoo erään asioista perillä olevan neuvostojohtajan vakuuttaneen hänelle, että neuvostohallinto on aiheuttanut kaiken kaikkiaan n. 100 miljoonan ihmisen kuoleman.

“Mentor”-niminen sionisti kirjoittaa Jewish Chronicle -lehdessä 4.4.1919: “Merkittävää on bolševismi sinänsä, merkittävää on se, että niin monet juutalaiset ovat bolševikkeja, merkittävää on se, että monissa kohdin bolševismin ihanteet ovat sopusoinnussa juutalaisuuden hienoimpien ihanteiden kanssa.”

**********

On tärkeää tuoda esiin tämä kommunismin ja juutalaisuuden identtisyys, että ymmärrettäisiin maahamme kohdistuneen neuvostouhan olleen Talmud- ja juutalaisuhka, ei venäläisuhka (Talmudin suhteen ks. kirjoitus “Juutalaisuuden opinkappaleet”). Neuvostoliitto oli Venäjän juutalaismiehitys, ja venäläiset toimivat pakon alla, henkensä uhalla. Meidän tulee siis syyttää juutalaisten Talmudia, joka opettaa ihmiset (rodusta riippumatta) murhaamaan, varastamaan ja huijaamaan, ja mielestäni nykyisessä maailmantilanteessa on äärimmäisen tärkeää, että Talmud saadaan julistettua kielletyksi kirjaksi kaikkialla maailmassa. Sehän on avoimesti rikollinen kirja, joka nostaa jopa Jumalan rikollisuuden takuumieheksi ja niin vie koko maailman kuilun partaalle. Vihan on kohdistuttava rikolliseen kirjaan, ei mihinkään ihmisryhmään (esim. juutalaisiin) sinänsä.

Nimetön mies: Kerrankin jotain asiaa. On totta, että suuri osa kommunisteista oli juutalaisia – noin puolet. Kommunismi on selkeästi juutalaisuudesta lähtöisin.

Juutalainen: Minulle tulee noista Laurion kirjoituksista mieleen paranoidi skitsofreenikko.

Nimetön mies: Samoin minulle, mutta siinähän on oikeassa, että juutalaiset ovat merkittävässä asemassa, kun kommunismista puhutaan. Puolet kommunisteista oli juutalaisia. Saksaan kun muutti paljon juutalaisia, niin siellä pelättiin, että he alkavat toteuttaa kommunismiaan myös Saksassa – siksi keskitysleirit ja juutalaisvainot

Nimetön mies 2: Onko K. Marx jonkin sortin antikristus? Materialisoi ihmisen ja niin pois päin…

Vesa I Laurio: Ymmärrän Marxin edustaman juutalaisuuden/kommunismin “pedoksi”, jos käytetään näitä Raamatun (Ilmestyskirjan) ilmauksia. Antikristuksella Raamattu tarkoittaa niitä, jotka tekeytyvät kristityiksi mutta vesittävät kristillisen opin (tällainen on mm. paavinkirkko, jonka Luther osoitti Antikristukseksi). Apostoli Johannes kutsuu kaikkia kristinuskoksi tekeytyneitä harhaoppeja antikristuksiksi.

Nimetön mies 2: Eli antiristuksia on niin perkeleesti. Sinä kuitenkaan et ole?

Juutalainen: Lenin ja Stalin eivät olleet juutalaisia. Juutalaisia oli Venäjän vallankumousten aikoihin keskeisissä rooleissa myös muissa puolueissa liberaaleja myöten.

Vesa I Laurio: LENIN: Ketjussa “Kommunisteista, ryssistä ja…” kirjoitin jostakin lukemani perusteella, että Lenin oli juutalainen (oikea sukunimi Uljanov; äiti juutalainen), joka puhui kotonaan juutalaiskieltä jiddishiä ja oli naimisissa juutalaisen kanssa; ja sitten myöhemmin keskustelussa: “Leninin taustassa on juutalainen isoisä Alexander Blank. Lenin on sanonut Max Gorkille: ‘Älykäs venäläinen on melkein aina juutalainen tai hänen veressään on juutalaista verta.'”

Useissa kirjoissa ilmoitetaan Leninissä olleen venäläistä, juutalaista, saksalaista ja kalmukkiverta (kalmukit olivat läntisiä mongoleja).

Kirjassa : “Behind Communism” Frank Britton kertoo seuraavaa: Leninin veli Alexander teloitettiin v. 1887 osallisuudesta murhayritykseen tsaari Aleksanteri III:tta vastaan. Tämän sanotaan johtaneen Leninin vallankumouksen tielle. Leninillä oli juutalainen vaimo Krupskaja.

Kirjassa “The Rulers of Russia” Denis Fahey kertoo: Chaim Weizmann on sanonut (Jewish Chronicle 16.12.1932), että Lenin otti v. 1897 osaa juutalaisopiskelijoiden kokouksiin Sveitsissä. Yleensä Leniniä pidetään venäläisenä, mutta tästä on epäilyksiä. Fahey kertoo edelleen, että kirjassaan “From Liberty to Brest-Litovsk” venäläinen Ariadna Tyrkova-Williams, Venäjän viimeisen duuman jäsen, sanoo, että Lenin oli venäläinen. Historioitsija Petrovskin hän sanoo kertovan kirjassaan “La Russie sous les Juifs”, s. 86, että yleensä Leniniä pidetään venäläisenä mutta Simbirskin asukkaat ovat toista mieltä: vankisaattueesta jäi pieni poika jälkeen, ja hänet otti Uljanov-niminen mies kasvatettavakseen. Vuosia myöhemmin joku Ilko Sroul Goldman tiedusteli uutisia pojasta (häntä pidetään pojan isänä; sen koommin hän ei kirjoittanut). Vielä Fahey kertoo, että Viktor E. Marsden, “The Morning Post”-lehden kirjeenvaihtaja Venäjällä, sanoo pamfletissaan “Jews in Russia”, s. 5, että oikea Uljanov kuollut ja nykyinen Lenin personoi häntä; oikea Lenin on täysiverinen juutalainen. Samassa pamfletissa sanotaan, että on epäselvää, onko Lenin venäläinen: hän on adoption kautta Uljanov mutta todellisuudessa juutalainen, naimisissa juutalaisen kanssa ja lapset puhuvat jiddishiä.

Eräässä aiemmassa keskustelussa lainaamani lähde esittää: “Leninin isä oli juutalainen Zederbaum, mutta Uljanov oli adoptoinut hänet. Leninin äiti oli juutalainen ja Lenin puhui sujuvasti jiddishiä, mikä oli yleisin kieli neuvostohallinnon sisäpiireissä.”

STALIN: Stalinista kerron em. ketjussa seuraavaa: Stalin oli muuttanut nimensä kuten muutkin hallitsevat juutalaiset. Stalinin entinen nimi oli Dzugashvili. Etunimi Josef viittaa juutalaisuuteen. Hänen propagandaministerinsä Ilja Ehrenburg oli juutalainen. Stalin käytti juutalaista Lazar Kaganovitsia ukrainalaisten sortamiseen ja tappamiseen. Stalinin vaimo oli Kaganovitsin sisar. Stalinilla oli kolme eri vaimoa, kaikki juutalaisia (Ekaterina Svanidze, Kadja Allelujeva, Rosa Kaganovits). Stalinin perheessä puhuttiin jiddishiä. Stalinin tytär meni naimisiin yllä mainitun juutalaisen Kaganovitsin pojan kanssa. Kaganovitsit olivat (ja ovat) erittäin voimakas juutalaissuku, ja on epäselvää missä kohdin Kaganovitsien valta loppui ja missä Stalinin alkoi.

Stalinin lapsuuden ajalta tuntenut sotilas kertoi, että Stalinin isä oli juoppo suutari, joka hakkasi Josefia. Stalinin oikea nimi Dugashvili koostuu georgialaisista sanoista “shvili” = poika, ja “dugash” = juutalainen, siis “juutalaisen poika”. Stalinin juutalaissuku oli tullut yhtä tai kahta sukupolvea aiemmin Georgiaan Portugalin Lissabonista. Vallankumouksen aikoina Stalin käytti itsestään juutalaista nimitystä “kochba”.

Juutalaisjärjestö B’nai Brith’n Messenger kertoo 3.3.1950: “Entinen neuvostoliittolainen kenraali sanoo, että Stalinin suku on juutalaissuku.”

Se, mikä tässä on tärkeää, on se, oliko Stalin Talmudin tutkija ja sieltä oppinsa ammentaja. Lenin-instituutin entinen johtaja Lunatsev on kertonut, että Stalin oli innokas Talmudin tutkija.

SIIS: On sanottava, että asia on kummankin kohdalla jonkin verran epäselvä. Lenin kuitenkin näyttää olleen ainakin osaksi juutalainen.

Kuitenkaan ei ole mitään “juutalaista verta”; juutalainen uskonto ei periydy geeneissä. Se omaksutaan yhteisön tapana, se on siis kulttuuria. Siksi tuo yllä oleva puhe “juutalaisesta verestä” on vain vahvasti viitteellinen: missä on juutalaisuskoisia, siellä on myös Talmud, tuo rikollisten kirja.

Ja nykyiset “juutalaisethan” ovat rodultaan aasialaisia kasaari-turkkilaisia, eivät “juutalaisia”, joka kuuluisi kirjoittaa “juudealaisia” (siis Juudean asukkaita). “Juudealainen” on väännetty eksyttävästi uskontoa tarkoittavaksi “juutalaiseksi” ja sitten kuitenkin “juutalaisuudesta” puhutaan kansan ja rodun nimenä, “Palestiinan omistajina”. Petos tässäkin. Kuin sanottaisiin, että kahvi on kuumaa, ja koska kaakaokin on kuumaa, niin kaakao on kahvia.

Stalin oli innokas Talmudin tutkija, ja siksi hän oli mitä suurimmassa määrin uskonnoltaan “juutalainen”, ja sehän tässä yhteydessä on oleellinen asia.

On myös huomattava, että liki kaikki Venäjän vallankumouksen johtavat henkilöt olivat vapaamuurareita (juutalaisjohtoinen salaseura); esimerkiksi Lenin oli hyvin korkea-arvoinen vapaamuurari.

Juutalainen: Taas Lauriolta hyvä esimerkki kirjoituksesta, jossa sekoitetaan yksittäisiä faktoja perättömiin huhuihin, väärinkäsityksiin ja tietoisiin valheisiin. Kirjoittajan perimmäinen tarkoitus tosin näyttää olevan lähinnä häiriköinti, minkäänlaista kriittistä tarkastelua nuo sepustukset eivät kestä.

Papin serkku: Tarkastele sitten kriittisesti. Ei taida juutalaismedia kyetä siihen. Kuten eivät kasaariyliopistotkaan. He valehtelevat, minkä jälkeen USA:n siionistidiktatuuri kieltää valheiden kriittisen tarkastelun.

Historioitsija: Lenin ja Stalin olivat kristittyjä mutta ryhtyivät ateisteiksi. Stalin oli kristitty ja opiskeli pappisseminaarissa mutta sai sieltä potkut käännyttyään sosialistiksi. Hänen isänsä oli suutari ja äitinsä maaorjatalonpojan tytär.

Lenin ei ollut juutalainen vaan hänkin oli kristitty (ortodoksi) venäläinen aatelismies. Hänen äitinsä isoisä oli kristityksi kääntynyt juutalainen. Lenin vaihtoi kristinuskon ateismiin 16-vuotiaana innostuttuaan valistusfilosofiasta ja liberalismista. Myöhemmin hän kääntyi sosialistiksi.

Lähes kaikissa puolueissa oli paljon juutalaisiakin, sosiaalidemokraattisessa puolueessa tavallista enemmän, ja siitähän kommunistipuolue lohkesi. Kommunistipuolueessa (bolševikit) oli siis poikkeuksellisen paljon juutalaisia, mutta Lenin ja Stalin eivät kuuluneet siihen joukkoon. Lenin kuitenkin saattoi tuntea jonkinasteista sukulaisuutta juutalaisiin tai ainakin oli hyvin tottunut heihin puolueessa.

Vesa I Laurio: Samaa liirumalaarumia tässäkin: Ei ainuttakaan todistetta! Hyvin moni juutalainen teeskenteli kääntymystä ortodoksiseen uskoon. Juutalaisten taktiikkana on juuri huijaaminen ja naamioituminen. Siksi he vaihtoivat nimiäänkin, myös Uljanov (= Lenin) ja Dzugashvili (= Stalin). Stalin on oikealta nimeltään Dzugashvili eli “juutalaisen poika”, ja hän oli innokas Talmudin (juutalaisoppien opiskelija). Miksi esim. Uljanov, jos oli aatelinen kristitty, olisi pettänyt nimensä? Miksi hän puhui juutalaiskieltä jiddishiä?

Lenin sääti “antisemitismilait”, ettei juutalaisten kaappauksen juutalaista luonnetta paljastettaisi. Arvovaltainen Chaim Weizmann todistaa, että Lenin oli yksi niistä juutalaisista, jotka 1800-loppuvuosina kokoontuivat Sveitsissä.

Juutalaisjäljet pyrittiin johdon osalta hävittämään, ja näin saattoi varsin hyvin olla Stalinin/Leninin kohdalla.

Kauko: Demarit on juuri niitä! Siksi ne omivat kirkonkin mukaan, vaikka huoraamalla sen kanssa.

Nimetön mies (Vesa I Lauriosta): Vapaa se on mielisairaankin sana.

Ryhmäluistelija: Mielisairasta siis uhmata tiettyjä tahoja ja tuoda heidän kannaltaan kiusallisia tosiasioita esiin? Miksi emme saisi ymmärtää maailmasta kaikkia asioita taustoja myöten? Kirjoituksessahan oli lähes kaikki selvää faktaa.

Papin serkku: Nimenomaan juutalaisen Henry Morgenthaun johtama USA:n valtionvarain- ja rahaministeriö oli miehitetty kgb:n agenteilla tiiviisti 1930- ja 1940-luvuilla. Se ajoi tiiviisti N-liiton etuja ja tiivistä liittosuhdetta N-liiton kanssa. Juuri juutalaiset Rosenbergit kavalsivat atomipommin salaisuudet N-liitolle. Hm.

Papin serkku (Vesa I Lauriolle): Minusta kyllä ansiokkaat esityksesi vesittää julistaminen sen olevan “Kristuksen tietä”. Ei-uskovaiset pitävät sen jälkeen kaikkea valehteluna.

Vesa I Laurio: Ymmärrän. Minulle kuitenkin Vapahtajani Kristus on tärkeämpi kuin se, mitä synneissään vielä elävät perkeleen orjat kirjoituksistani ajattelevat.

Kyse on perustasta: Ihminen on kykenevä todelliseen totuuteen asioista sydämessään vasta kun sydän on puhdistunut synnistä, valheesta ja murhaamisesta, ylipäätään “omasta” ymmärryksestä. Sitä ennen kyse ei ole totuudesta vaan rimpuilusta ilmeisen (selviä tosiasioita ei voi kieltää loputtomiin) totuuden ja valheen (johon veri vetää) välillä, ja tästä merkillisestä rimpuilusta tämä foorumi on hyvä esimerkki. Hengellisistä asioista luonnollinen (Kristuksessa pelastumaton) ihminen ei voi ymmärtää yhtään mitään, ja maallisissakin asioissa syntiinlankeemuksen alaisen ihmisen ymmärrys on suuresti turmeltunut ja harhaantunut.

En käännytä ketään. Esitän vain perustan oikealle ymmärtämiselle ja esitän asioita, jotka tulisi ymmärtää. Suhtautukoon niihin kukin miten haluaa. Pysyn joka tapauksessa totuuden tiellä, eikä yksikään valheen ja perkeleen nyrjäyttämä kykene horjuttamaan minua totuuden tieltä pois. Jos jossain kohdassa erehdyn, myönnän sen. Joka siis haluaa kuulla todellisen totuuden, kuulkoon Lauriota. Muut eivät ole ansainneet missään asiassa mitään totuutta ja he itse tuomitsevat itsensä valheeseen ja eksytykseen. He porskuttavat “itsessään” ja “omassa” ymmärryksessään kuin siat rapakossa.

Todellinen ymmärrys maallisiin asioihinkin saadaan vasta tervehtyneen hengellisen ymmärryksen myötä. Esikuvani on Luther, joka hengellisen ymmärryksensä sivutuotteena ymmärsi oikein maallisetkin tapahtumat ja jota ruhtinaatkin kuuntelivat. Ymmärsi niin hyvin, että paavi ja keisari julistivat hänet lainsuojattomaksi, tapettavaksi. Häntä ei kuitenkaan tapettu, hän oli Jumalan suojeluksessa tehtävänsä vuoksi.

Ja jos oikein tosi ajatukseni ilmaistaan, niin se, että täällä kaikkea sanomaani pidetään valehteluna, osoittaa, että olen täsmällisessä totuudessa. Saamani pilkallinen kohtelu osoittaa, että olen oikeassa.

( Fonte: http://www.der-stuermer.org )

%d blogger hanno fatto clic su Mi Piace per questo: